Taustaa

Muutama sana perheestämme ja koiraharrastuksestamme lienee paikallaan, siispä:

Olen Hanna Tarkkala ja kotoisin olen Längelmäeltä, joka kuuluu nykyisin Oriveteen. Olen syntynyt vuonna 1984 ja opiskelen Jyväskylässä luokanopettajaksi tarkoituksena valmistua vuonna 2009. Asumme Jyväskylässä poikaystäväni sekä Remu- ja Sabi-sammareiden kanssa kerrostalossa.

Koiraharrastukseni vahvoina taustavoimina ovat toimineet vanhempani Anja ja Antti sekä sisarukseni Jussi (-86) ja Elisa (-90). Vanhempieni luona Orivedellä asuvat myös Leimu-sammari ja Lilli-venäjänajokoira. Ensimmäinen kasvattamani pentue syntyi minun asuessani vielä kotona ja seuraavat pentueet ovat myös syntyneet vanhempieni luona ollessani itse Orivedellä kesätöissä.

Lapsuudessani perheeseemme kuuluivat harmaat norjanhirvikoirat, joista viimeinen, Stella, kuoli 2001. Lähes koko ikäni olin toivonut ihan omaa harrastuskoiraa, ja 1999 helmikuussa haimme lopulta kotiin suloisen pikkuisen karvapallon, ensimmäisen samojedini Sabin (Fin Mva Damirazin Vappunoita). Sabista kasvoi kaunis ja reipas neiti, jonka kanssa tutustuin sekä näyttely- että koirahiihtoharrastukseen ja aikanaan Sabista tuli myös ensimmäisten kasvattieni äiti. Tästä pentueesta kotiin oli alunperin tarkoitus jäädä vain Leimu-neiti (Capricornus) äidilleen kaveriksi Stellan kuoltua, mutta lopulta jäi Leimun lisäksi myös Remu (Caesar), kun en hennonut luopua uskomattomalla luonteella varustetusta lupaavannäköisestä pojasta.

Koska olin muutamaa viikkoa alle 18 tämän pentueen syntyessä, en vielä silloin voinut hakea kennelnimeä. Kuutamokeijun kennelnimi minulle myönnettiin sitten pari vuotta myöhemmin. Nimen hakeminen sinänsä oli uskomattoman hankala prosessi, ja taisipa vaihtoehtoja mennä kymmenkunta, ennen kuin lopulta löytyi nimi, jota kukaan muu ei ollut keksinyt hakea. Halusin nimen, jossa olisi satua, ja kun mikään muu ei läpi mennyt, syntyi sitten tämä nimi. Nimeä hakiessamme kotona pyöri pikku-Leimu, joka täysikuun loisteessa todellakin muistuttaa hangella tanssahtelevaa keijukaista muiden samojediemme ollessa ennemminkin metsänpeikkojen perikuvia - niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Halusin näin säilyttää nimessä muiston ensimmäisestä kasvattamastani samojedinartusta, joka on aina ollut meille hyvin erityinen ja suorastaan satumainen otus.

Stellan jälkeen tuntui talossa olevan samojedilaumasta huolimatta tyhjä paikka odottamassa seuraavaa metsästyskoiraa. Harmaata emme enää halunneet niiden huonon terveystilanteen vuoksi. Rakas Stellamme sairasti lähes koko ikänsä pahaa periytyvää ja harmailla hyvin yleistä ihosairautta, josta se kärsi ajoittain niin paljon, että olimme monta kertaa hyvin lähellä joutua lopettamaan sen ennen aikojaan.
Paikallisen metsästysseurueen ajokoiran ollessa jo vanhenemassa päädyimme etsimään ajokoiraa hirvikoiran sijaan. Lopulta tuntui täydellinen rotu löytyneen, kun tutustuimme venäjänajokoiriin. Niin perheeseemme muutti Lilli (Katajatöyrän Veronica) kesällä -03.

Nykyään harrastamiseni painottuu lähinnä näyttelypuoleen sekä kasvatusjuttujen pohdiskeluun. Pentueita meillä on ollut ja tulee olemaan hyvin harvakseltaan. Nautin siitä, että saan rauhassa seurailla jokaisen pentueen kasvua ja ajan kanssa miettiä jatkoa. Valjakkoharrastus rajoittuu viikonloppuihin ja lomiin, jolloin olen kotona Orivedellä käymässä. Tokoa väkerretään satunnaisissa puuskissa tavoitteena ylläpitää omilla koirilla edes kohtuullinen perustottelevaisuus :) Haaveissa siintää, että joskus tulevaisuudessa uusien koirien kanssa olisi mahdollisuus harrastaa ainakin valjakkotouhua ja tokoa vähän nykyistä tavoitteellisemminkin.